Yrittäjyyden aloittaminen Suomessa

Kuka voi alkaa yrittäjäksi Suomessa?

Yrityksiä riittää ihan joka lähtöön: kaiken kokoisia, kaiken näköisiä ja joka alalta. Sama pätee tietenkin myös yrittäjiin. Yrittäjälle ei ole olemassa mitään ennalta määriteltyä muottia, johon hänen pitäisi sopia. Tässä artikkelissa käsitelläänkin piirteitä, joita yrittäjällä olisi hyvä olla. Jos ei kaikkien, niin ainakin osan olisi hyvä toteutua jokaisessa yrittäjässä.

Periaatteessa kuka tahansa voi olla yrittäjä

Lain rajoissa pääpointti on selvä: kenelläkään ei ole mitään estettä ryhtyä yrittäjäksi, vaan sinäkin voit olla yrittäjä! Ihmisiä yritetään Suomessa usein kannustamaan yrittäjyyteen, eikä ihmekään, sillä onhan se mainio elinkeino itsensä elättämiseen ja suomalaisen kaupan kasvattamiseen. Jos haaveissa on siis ryhtyä yrittäjäksi, niin mikään ei lähtökohtaisesti estä tätä unelmaa.

Yksi syy siihen, miksi ihan jokainen voi olla hyvä yrittäjä, on tietenkin se, että erilaisia yrityksiä on yhtä moneen lähtöön kuin erilaisia ihmisiäkin. Oli mielenkiinnon kohteesi tai harrastuksesi mikä tahansa, on todennäköisesti keino, jolla siitä saa tehtyä itselleen ammatin ja toteuttaa unelmansa tekemällä juuri sitä, mistä pitää ja mistä nauttii.

Toiseksi myös yrityksen koko on täysin yrityksen omistajan päätettävissä ja rajattavissa. Kun alkaa yrittäjäksi, ei tarvitse missään nimessä pelätä joutuvansa heti kättelyssä satoja ihmisiä työllistävän konsernin puikkoihin. Yrittäjänä päätät itse niin työaikasi, työtilasi kuin työntekijäsikin, joten voit olla varma, että mukavuudesta ei ainakaan missään tapauksessa tule yrittäjän hommissa puutetta.

Yritykset työllistävät suuren osan suomalaisista

Yrittäjänä ja yritystä perustaessaan ei ainakaan missään nimessä tarvitse pelätä joutuvansa vähemmistöön; Suomessa toimii nimittäin lähes tulkoon 300 000 yritystä ja yhteensä nämä työllistävät peräti 1,4 miljoonaa suomalaista – tämä tarkoittaa, että noin viidennes suomalaisista tienaa leipänsä juurikin suomalaisen yrityksen kautta! Älä siis epäröi lähteä mukaan tähän iloistakin iloisempaan suureen joukkoon.

Yrittäjän luonteenpiirteet

Vaikka periaatteessa ihan kuka tahansa voi olla yrittäjä, on olemassa tiettyjä luonteenpiirteitä ja ominaisuuksia, jotka huomattavasti helpottavat yrittäjän työtä ja arkea yrityksensä johtajana. Olemme listanneet niistä osan tähän artikkeliin antamaan osviittaa siitä, olisiko ehkäpä sinustakin yrittäjäksi. Mikäli kipinää yrittämiseen löytyy, on usein valmis tekemään myös paljon töitä unelmansa toteuttamiseksi.

Yrittäjän täytyy olla aktiivinen ja moderni

Yksi yrittäjän ykköspiirteistä on ehdottomasti aktiivisuus, sillä yrittäjänä olemisessa ehdottomasti riittää työnsarkaa. Yrittäjän on jaksettava ylläpitää yritystään myös vaikeina aikoina ja tehdä mahdollisimman paljon yrityksensä eteen, sillä nyrkkisääntö on se, että mitä enemmän tekee, sitä enemmän työ tuottaa hedelmää ja yritys tuottaa tulosta. Aktiivisuutta voi olla vaikkapa messuilla käyminen.

Toinen asia, joka osittain myös rinnastuu aktiivisuuteen ja kulkee käsi kädessä sen kanssa, on tietenkin modernius. Tällä ominaisuudella tarkoitetaan sitä, että yrittäjä pysyy ajassa mukana ja osaa hyödyntää kaikkia modernin ajan mukanaan tuomia apuvälineitä avuksi yrityksensä kasvuun ja hyvinvointiin. Muun muassa yrityksen markkinoimisella internetissä saattaa olla suuri positiivinen vaikutus yrityksen tulokseen.

Yrittäjän täytyy olla rohkea mutta vastuullinen

Yrittäminen ei missään tapauksessa ole helppo homma, vaikka välillä joissakin yhteyksissä saattaa siltä kuulostaakin. Yrittäjältä vaaditaan paljon kaikkea, eikä oman yrityksen perustaminen todellakaan ole mikään pieni askel, vaan vaatii sunnattomasti rohkeutta. Yrityksen perustamiseen on monia eri vaiheilta, joista osa saattaa tuntua hyvinkin työläiltä. Pelottavin asia on kuitenkin ensimmäisen askeleen ottaminen.

Vaikka rohkeus lienee yksi ykkösasioista, mitä tulee yrittämiseen, ei yrittämään kannata suunnata suinpäin, sillä yrittäjyys tuo mukanaan vapauden lisäksi myös vähintään yhtä suuren vastuun. Yrittäjänä olet vastuussa kaikesta yritykseesi liittyvästä ja voit joutua vastaamaan esimerkiksi ongelmatilanteista tai haitoista, joita yrityksesi toiminta aiheuttaa. Tällaiset asiat ja oma kestävyys kannattaa miettiä jo hyvissä ajoin ennen yrityksen perustamista.

Yrittäjän täytyy osata asiansa ja tulla toimeen

Yrityksen ykkösasia on kuitenkin tietenkin tarjota asiakkailleen mahdollisimman laadukkaita palveluita kustannustehokkaasti niin, että yrittämisestä on hyötyä niin itse yrittäjälle kuin kuluttajallekin. Siispä yrittäjän on tärkeää ennen yrityksen perustamista tietää tarkkaan, mihin on ryhtymässä ja tiedostaa kaiken omaan alaansa liittyvän mahdollisia vaaroja myöden. Ennen yrityksen perustamista ota siis selvää alaasi liittyvistä määräyksistä ja säädöksistä.

Yrittäjänä pärjää parhaiten ystävällinen ihminen ja sellainen henkilö, joka tulee kaikkien kanssa toimeen. Tietenkin on tärkeää hallita jonkinasteista määräämistä ja omata auktoriteettia, että yrityksen työntekijät ottavat yrityksen, yrittäjän sekä työnsä vakavasti. Kannattaa kuitenkin unohtaa leffoissa nähtävät kivikasvoiset pomot ja kohdella työtekijöitään inhimillisesti, sillä iloiset työntekijät tekevät tutkitusti parempaa jälkeä kuin onnettomissa oloissa työskentelevät.

Täydellistä yrittäjää ei ole olemassa

Kun lukee tässä artikkelissa mainittuja piirteitä, saattaa tunnistaa itsensä osasta, mutta ei välttämättä ihan kaikista, Tämä saattaa pistää miettimään. Ei kuitenkaan kannata olla liian ankara itselleen, vaan muistaa, että täysin täydellistä yrittäjää ei ole olemassakaan. Jos siis itse koet, että yrittäjyys sopii sinulle, niin anna palaa äläkä mieti liikoja.

Kannattaa lähteä yrittäjäksi Suomessa

Suomessa yrittäminen on tehty suhteellisen helpoksi. Sinun ei esimerkiksi tarvitse pelätä toimeentulosi puolesta, vaan sinun on mahdollista hakea starttirahaa jopa 12 ensimmäiseksi toimintakuukaudeksi. Tämä valtion tarjoama tuki pitää huolen siitä, että saat riittävän toimeentulon ja saat toimintasi turvallisesti ja riskivapaasti käyntiin.

Leave Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *